Midjourneyn editori
Suosittu kuvapalvelu Midjourney kehittää alustaansa kiihtyvällä tahdilla. Vähän aikaa sitten yritys julkaisi uuden 6.1. -version alustastaan ja lupasi 6.2. -versiota ulos lähitulevaisuudessa. Samoin heidän verkkosivujensa hyödyntäminen kuvien tekemisessä on parantunut entisestään. Paljon kuvia tekevät (kuten allekirjoittanut) ovat voineet käyttää Midjourneyta jo pitkään ilman Discord-alustaa ja nyt sivustolle on ilmestynyt varsin käyttökelpoinen editori.

Editorissa tehdystä kuvasta voidaan poistaa elementtejä ja kirjoittaa promptiin, mitä poistetulle alueelle halutaan muuttaa. Samoin perinteiset kuvasuhteiden muuttamiset, panoroinnit ja zoomaamiset ovat mukana. Mutta yksi keskeinen toiminto näyttää edelleen puuttuvan – käännä kuva horisontaalisesti tai vertikaalisesti 180 astetta. Tähän yksinkertaiseen tehtävään joutuu edelleen käyttämään ulkoista kuvaeditoria.
Jäädään odottamaan mitä kaikkea versio 6.2. tuo tullessaan. Nykyisestä 6.1. -versiosta en ainakaan omalla käytölläni ole huomannut valtavia eroaja edelliseen versioon. Ehkä paras uusi ominaisuus on –q 2 -asetus, jolla saa kuvien tekstuureja hienovaraisemmaksi ja vähentää täten kuvan kohinaa (täältä enemmän –q -parametrin hienouksista).
6.1. on nopeampi ja ryhmäkuvia luodessa kasvot eivät ole ihan yhtä karmivia kuin varhaisemmissa versioissa. Täydellisiä ne eivät edelleenkään ole.
